Joskus lapsena minulla oli kello, muistaakseni vaaleanpunainen. Sitä oli kamalan vaikea käyttää, varsinkin kun isot tytöt kertoivat, että sen pitää olla vasemmassa kädessä. En osaa käyttää vasenta kättä mihinkään, haarukankin asetan oikeaan, muuten ruoka ei ikinä päätyisi suuhun asti.
Kellosta jäi traumat ja mielikuva siitä, etten sellaista osaa käyttää. Moniin moniin vuosiin en osannut kelloa kaivata enkä oikeastaan mieltänyt mitään kelloa kauniiksi. Törmäsin kuitenkin
Annin blogipostauksessa hopeaan kelloon, jossa oli musta tausta joka miellytti silmääni ja kommenteista urkin tietooni ostamispaikan. Tänään sitten Itiksessä poikaystävää odotellessa sattui kyseinen liike eteeni, roimat alennusprosentit viettelivät minut - ja tadaa, näin minusta tuli kellollinen nainen! Kello on tosin erilainen kuin alkuperäinen ihastukseni, mutta idea on sama.
Vasempaan käteen en sitä vieläkään osannut laittaa, juntisti sitten oikeassa sitä pitelen ja ehkä jossain vaiheessa opin ettei se ole pelkkä koru vaan siitä näkee sen kellonajan! Riippuvuussuhteeni iipposeen on vaakalaudalla (nooot, kyllä Bejeweled siitä huolen pitää)!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti